sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Metsäterapiaa

Lapin matkailu vetää tällä hetkellä hyvin. Puhdas luonto, hiljaisuus ja revontulet (ja toki myös joulupukki) ovat asioita, joiden vuoksi pelkästään Rovaniemelle odotetaan tänä vuonna saapuvaksi 50 000 matkailijaa Kiinasta. Ja huikea luontohan meillä Lapissa ja oikeastaan koko Suomessa on!

Olen hurahtanut luonnossa liikkumiseen viime vuosina ja metsä on keskeinen omaa mielenterveyttä tukeva voima. Lukuisat tutkimukset vahvistavat sen, minkä suurin osa suomalaisista varmasti jo tiesikin: Luonnossa liikkuminen lataa akkuja. Lisäksi se laskee verenpainetta, vähentää ahdistusta ja kohentaa mielialaa. Japanissa ovat kuulemma jo 80-luvulta saakka käyttäneet metsäkävelyitä stressin hoitoon. Ilokseni sain huomata, että luonnon hyödyntämistä terveydenhuollossa on kaavailtu myös Suomessa. Toivottavasti tulevaisuudessa nämä kaavailut toteutuvat.
 


Oma suhteeni metsään ei ole aina ollut näin läheinen. Olen kasvanut kaupung(e)issa ja lapsuudessa vietin metsässä aikaa lähinnä marjanpoiminnassa tai pakollisilla hiihtoretkillä. Metsässä oltiin aina kauan ja siellä oli tylsääää. Teininä en voinut ymmärtää, miksi kukaan lähtisi vapaaehtoisesti metsään sääskien syötäväksi ja jos joskus metsään erehdyksessä päädyin, olin varma, että joudun karhun syömäksi.

Lasten saannin (ja ehkä myös jonkin asteisen aikuistumisen) myötä jouduin etsimään erilaisia vapaa-ajan viettotapoja ja pikkuhiljaa huomasin, että mehän vietetään metsässä aika paljon aikaa. Se on jännää, miten suhtautuminen asioihin muuttuu, kun niitä ei ole pakko tehdä. Asiaan on vaikuttanut paljon myös se, että molemmat lapset viihtyvät metsässä hyvin ja jaksavat kävellä siellä tuplasti sen mitä kadulla. Toki retket lasten kanssa pidetään lyhyinä, mennään yleensä aika lähellä kaupunkia (pelkään edelleen niitä karhuja..) ja meillä on aina eväät matkassa.


Nykyään luonnossa liikkuminen on siis säännöllinen osa omaa ja perheen elämää. Kun tuntee itsessään ne vaikutukset, joita pienelläkin metsäkävelyllä on, niin sitä haluaa lisää. Vähän sama juttu kuin liikunnassa. Metsässä liikkuessa omat asiat asettuvat jotenkin oikeisiin mittasuhteisiin. Kun vaaran laella pysähtyy ja katselee hetken ympärilleen voi todeta, että tämä kaikki on ollut täällä satoja vuosia ennen minua ja tulee olemaan vielä pitkään minun jälkeenkin. Ja samalla tuntee itse olevansa jollain vaikeasti selitettävällä tavalla osa sitä kaikkea. Silloin omat ärsytykset ja murheet vähän kutistuu ja tulee tunne, että ehkä mä sittenkin pärjään. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäpä tuumaat?