torstai 29. kesäkuuta 2017

Älä usko mitä ajattelet, ajattele mitä uskot

Edellistä postausta kirjoittaessani mietin, miltä elämäni näyttäisi, jos uskoisin kaiken mitä ajattelen. Mitä kaikkea olisin jättänyt tekemättä, jos olisin kuunnellut yksin omaa päätäni ja varsinkin sitä kielteistä puolta itsessäni?

Mieleen piirtyi kuva aika ankeasta ja rajoittuneesta elämästä. Sellaisesta elämästä, jossa ei kannata kokeilla mitään, ettei pety tai mokaa. Elämästä, jossa ei ole tilaa innostumiselle, heittäytymiselle eikä lempeydelle. Olisin varmaan aika totista seuraa.



Ajatukset ovat joskus armottomia. Niihin liittyvät uskomukset ja tunteet jyräävät välillä sellaisella voimalla, ainakin minun ylitseni, että meinaan hukkua. Hukkua pelkoon, syyllisyyteen, häpeään, riittämättömyyden tunteeseen.

Ajatusten ja tunteiden vyöryessä päälle, ne on helppo ostaa totuuksina. Viisveisata siitä, että joku toinen saattaisi nähdä asian toisin. Olla välittämättä siitä, että tulkintaan vaikuttaa oma vireystila, elämäntilanne, aiemmat ikävät kokemukset, ihan noin muutamia seikkoja mainitakseni.


Hyvä, arkinen esimerkki on vaikkapa valokuvien katselu. Omista kuvista sitä bongaa ensimmäisenä kaikki virheet ja itselläni on ainakin vaikeuksia katsoa otoksia, joissa en ole ehtinyt jähmettää naamalleni vienoa valokuvahymyä. Delete-nappi pohjaan vaan!


Sinällään kuvien häpeäminen tai arvostelu on turhaa, sillä sitähän näyttää juuri niin dorkalta kuin näyttää. Oma totuuteni näistä tosielämän tiukoista tilannekuvista on kuitenkin aika armoton verrattuna läheisten ihmisten kommentteihin. Siinä missä itse vajoaa hetkellisesti ai kauheeta miltä mä näytän- suohon, niin joku toinen näkee näissäkin kuvissa kauniin ja aidon ihmisen.





Kun oman kielteisen ajatuksen tai uskomuksen ostaa, tulee samalla asettaneeksi itselleen rajan. Rajan, joka kertoo, mikä on minulle mahdollista, mitä ansaitsen tai minkä arvoinen olen. Sitten sitä saattaa elää vuosikausia noiden rajojen raameissa. Uskoa vaikka, että on tyhmä eikä siksi kouluttaudu. Tai että on ruma, eikä siksi ikinä laittaudu.

Miettikää, kaikki siis yhden ajatuksen takia!



Lohdullista on kuitenkin se, että vaikka ihminen ei voi valita mitä milloinkin ajattelee tai tuntee, hän voi valita miten tähän sisältöön suhtautuu; yksittäisinä ajatuksina vai lopullisina totuuksina.

Tämä on keskeinen näkökulma hyväksymis- ja omistautumisterapiassa, mindfulnessissa ja monissa itämaisissa filosofioissa. Myös lukuisten tutkimusten mukaan tietoisuustaidot ja etäisyyden ottaminen ajatuksiin lisäävät psyykkistä joustavuutta ja hyvinvointia.

Ajatuksiaan ja "totuuksiaan" siis voi ja kannattaa välillä haastaa.

Välillä on hyvä miettiä, että mihin suuntaan ajatukset minua vievät?
Kuinka paljon valtaa näillä ajatuksilla on siihen mitä teen ja miten toimin?

Tämä suhtautumistapa ei tarkoita sitä, että pitäisi työntää pää pensaaseen ja kieltäytyä katsomasta omia varjojaan. Usein vain on niin, että ainoina suunnannäyttäjinä ajatukset ja tunteet johtavat meitä harhaan.


Seuraavan kerran kun koet, että et voi tehdä jotain, koska... niin sano uskomus ääneen ystävällesi. Tai pysähdy miettimään, voisiko tuo uskomus olla ajatus muiden joukossa?

Hyviä harjoituksia ajatusten havainnointiin ja etäisyyden ottamiseen löytyy osoitteesta oivamieli.fi.


Kuvat: Petri Puuronen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäpä tuumaat?