maanantai 19. kesäkuuta 2017

Muttakun mulla hävettää!


Kuvittele olevasi bussinkuljettaja. Matkan varrella kyytiin nousee epämiellyttäviä matkustajia, jotka huutavat, komentelevat ja ovat ilkeitä. Yrität häätää matkustajat, mutta mitä enemmän yrität, sitä enemmän he tappelevat vastaan. Matkustajat haluavat määrätä minne bussia ajat. Voit kuunnella matkustajia. Voit myös valita itse minne ajat, matkustajista huolimatta.


Bussimetaforaa käytetään hyväksymis- ja omistautumisterapiassa kuvaamaan usein sitä, kuinka omien arvojen mukaista elämää voi elää, huolimatta kielteisistä tunteista ja ajatuksista. Ikävien asioiden tarkastelu on kuitenkin epämiellyttävää ja usein me ihmiset siksi välttelemmekin niiden kohtaamista. Joskus kohtaaminen voi olla niin tuskallista, että luovumme monista itselle tärkeistä asioista tai jätämme oman potentiaalimme käyttämättä, jotta ikävät matkustajat vain pysyisivät piilossa.



Opiskeluaikana kävin sattumalta Jason Luoman ja Jenna LeJeunen workshopin, jossa käsiteltiin häpeää. Workshop oli yksi parhaimmista yksittäisistä kursseista koko opinnoissani. Se oli merkityksellinen oman elämän kannalta ja myöhemmin auttanut myös työssä näkemään monien käyttäytymismallien taakse.

Workshopissa ymmärsin, että yksi vaikeimmin kohdattavista matkustajista on häpeä. Tuo pirullinen tunne, joka saa isonkin ihmisen kutistumaan silmissä. Joka kolahtaa jossain syvällä sisimmässä ja saa koko kropan jännittymään. Tunne, jolta ei välty kukaan, mutta jota niin moni välttelee.

Kuva: Petri Puuronen

Häpeä on universaalia. Ihmisiä hävettävät erilaiset asiat, riippuen kulttuuritaustasta, elämänkokemuksista ja omista uskomuksista, mutta kaikki kokevat häpeää. Oikeasti ihminen voi hävetä mitä vain, ikää, pituutta, painoa, nenänpäätä, asuinpaikkaa, perhettä, sitä ettei ole perhettä, koulutusta, koulutuksen puutetta, puheliaisuutta, ujoutta, omia haaveita, erilaisuutta, tavallisuutta... ihan mitä tahansa!

Vaikka häpeä vierailee jokaisen ihmisen bussissa, jostain syystä luulemme olevamme sen kanssa yksin. Monet ihmiset käyttävät mielettömän määrän energiaa, jotta häpeä ei tulisi näkyväksi ja ajavat elämänsä bussia sen mukaan.

Mutta mikä tekee häpeän tunteesta niin viheliäisen kohdattavan?

Häpeän hyvä kaveri on syyllisyys. Syyllisyys on usein häpeää helpompi kestää, sillä syyllisyys liittyy tekoihin. Ajatukseen, että "sanoin typerästi ja nyt on huono mieli". Häpeä menee syvemmälle ja kohdistuu omaan itseen "toimin typerästi, olen siis huono ja typerä". Huomaatteko eron?

Tästä on helppo jatkaa ajatuskulkua siten, että "koska olen huono ja typerä en voi tehdä sitä, enkä tätä".

Tämän vuoksi häpeä helposti lamaannuttaa ja pahimmillaan sairastuttaa ihmisen. Itselle tärkeiden asioiden tekemättä jättäminen häpeän pelossa on kuitenkin asia, joka vain hävettää lisää: "En pystynyt siihenkään, kun olen niin huono ja surkea... nyt vasta oonkin ja hävettää vielä enemmän". Aika ahdistava kehä.

Joistain ihmisistä häpeä voi näkyä päälle päin. Se voi saada myös valeasun. Häpeissään ihminen saattaa puolustautua, hyökätä, muuttua näkymättömäksi tai vaikka suorittaa elämäänsä toisten odotusten mukaan. Emme siis aina tiedä, että milloin kaveria hävettää.

Yksi oivallukseni tuolla Luoman ja LeJeunen kurssilla oli se, että häpeä kulkee matkassa aina, mutta jokainen voi päättää paljonko antaa sille valtaa. Helppoa se ei ole, mutta häpeänkin voi kesyttää.



Tein kurssilla  harjoituksen liittyen häpeän kesyttämiseen ja se oli ehkä kamalin harjoitus ikinä. Jokainen kurssilainen sai eteensä post it-lapun, johon ohjaajat pyysivät kirjoittamaan pahimman uskomuksen tai ajatuksen omasta itsestä. Sellaisen, jonka sanominen ääneen hävettäisi. Kun jokainen oli saanut ajatuksensa lapulle, niin kaikkien kauhuksi laput kiinnitettiin rintaan ja kierrettiin ympyrässä toisten häpeälappuja lukien. Voitteko kuvitella tunnelman huoneessa?

 tämä oli oma fiilis harjoitusta tehdessä

Harjoitus oli melkoisen rankka, enkä suosittele sitä tehtäväksi missä tahansa. Minun silmiäni se kuitenkin avasi. Ymmärsin, että häpeä saa voimansa lymyillessään piilossa ja muuttuu ihan siedettäväksi, kun se tulee nähdyksi. Kohtaaminen vei siis pahimman terän häpeältä.

Olennaista ei siis ole opetella elämään niin, ettei hävetä. Olennaista on oppia elämään häpeän kanssa ja siitä huolimatta. Kuitenkin lopulta, häpeä on vain tunne muiden joukossa. Ei koko totuus (eikä edes sen puolikas) sinusta tai minusta.



Lisää asiaa häpeästä löydät muun muassa täältä ja täältä ja yhden väitöskirjan täältä.
Hyväksymis- ja omistautumisterapiasta on hyvää matskua täällä ja metaforia ja käytännön harjoituksia täällä. Linkit ovat olleet myös tämän tekstin lähteinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäpä tuumaat?