lauantai 11. marraskuuta 2017

"Oo kiitollinen siitä mitä sulla on!"

Äääh. Viime aikoina olen kulkenut ympäriinsä kulmat kurtussa huokaillen. Jostain syystä olo on ollut turhautunut ja maailmantuska painanut harteilla. Aina välillä käy näin. Ensin turhaudun, petyn ja luovutan jossain itselleni tärkeässä asiassa, jonka jälkeen siirryn miettimään millaista lopun ajan meininkiä elämme ja kuinka syvältä kaikki oikeasti on. Toisin sanoen, vellon pahassa olossa.

Ajatukset yleensä oikenevat parissa päivässä. Maailmanlopunfiilis hälvenee, kun pysähdyn miettimään, mistä kaikesta voin olla kiitollinen. Keskityn tietoisesti huomaaman hyvän.


Kiitollisuus on hyve, joka yhdistetään onnellisuuteen ja hyvään elämään monissa vanhoissa filosofioissa ja uskonnoissa. Myös useiden tutkimusten mukaan kiitollisuudella ja hyvinvoinnilla näyttää olevan yhteys ja lukuisat self-help-oppaat suosittavat kiitollisuusharjoituksia hyvinvoinnin tueksi. Kiitollisuus ei kuitenkaan ole ihan helppo juttu. Varsinkaan silloin, kun elämä potkii päähän.

Kiitollisuudenaiheita miettiessäni törmään joka ikinen kerta samoihin kysymyksiin, kuten onko ihmisellä aina aihetta kiitollisuuteen? Miksi toiset eivät ole kiitollisia mistään? Entä tuleeko kiitollisuus väkisin tai voiko sitä oppia?

Huomaan myös kerta toisensa jälkeen saman asian - kiitollisuus herää, kun ymmärrän elämän sattumanvaraisuuden. Sen, että minulle tärkeät asiat ovat sellaisia, joita en varsinaisesti ole ansainnut ja jotka voin hetkessä menettää. 


Kiitollisuudenaiheita miettiessä huomasin, että pidän minulle tärkeitä asioita liian usein itsestäänselvinä. Ikään kuin ne olisivat vakioita ja tulisivat aina pysymään sellaisina. Todellisuudessa mikään ei ole tässä elämässä itsestäänselvää, varsinkaan seuraavat asiat.

KIITOLLISUUDENAIHEET TOP4:

Lapset. Vastatessani kysymykseen "mikä tänään antoi aihetta kiitollisuuteen?" on ensimmäisenä listalla omat lapset. Kaikessa ihanuudessaan ja ärsyttävyydessään. Olen halunnut lapsia niin kauan kuin muistan ja koen olevani todella onnekas, kun perheessämme on niitä kaksin kappalein. Tiedostan myös sen, että kaikki eivät lapsia toiveista huolimatta saa ja jotkut taas saavat vaikka eivät haluaisikaan. Kiitollisuus kuitenkin helposti unohtuu silloin, kun kantaa aamulla kiukkuavaa lasta autoon tai paistaa valmispinaattilettuja tiistai toisensa jälkeen.

Tärkeät ihmiset. Monet ilonaiheet elämässä liittyvät juuri hetkiin perheen tai ystävien kanssa. Olen kiitollinen, että minulla on ystäviä, joiden kanssa voin istua kahvikupin ääressä ja jutella kaikesta, aina auton hankinnasta maailman syntyyn. Kiitollisuuteen antaa aihetta myös perheenjäsenet, joiden seurassa voi huomata oman häseltämisen olevan periytyvää ja joiden apuun voi satavarmasti luottaa.  Erityisen kiitollinen olen puolisosta, joka kestää minua silloinkin, kun en itse kestä. Puolisosta, jota voi rakastaa ja joka rakastaa takaisin. Ei missään nimessä itsestäänselvää.

Turvallisuus. Koen eläväni niin turvassa, etten yleensä edes ajattele koko asiaa. Turvallisuudentunteeni horjuu, kun tapahtuu Turun terroriteon kaltaisia kamalia asioita, mutta hetken päästä olo palautuu vakaaksi. Turvallinen ympäristö on kuitenkin etuoikeus, josta maailmassa saavat nauttia vain harvat. Sodan jaloissa elää tälläkin hetkellä miljoonia ihmisiä ja täällä Suomessakin yli 8000 ihmistä koki väkivaltaa lähisuhteissaan viime vuonna.

Fyysisen turvallisuuden lisäksi en voi olla nostamatta esiin asian psykologista puolta. Turvallisuudentunne on uskoa siihen, että pahat asiat eivät tapahdu itselle. Väkivalta romuttaa tämän uskomuksen. Aina ei tarvita edes fyysistä uhkaa. Läheisen ihmisen kontrolloiva ja manipuloiva käytös, varsinkin lapsuudessa, on henkistä väkivaltaa ja yhtälailla vahingollista. Turvallisuus on asia, johon ei voi itse lopulta kovinkaan paljoa vaikuttaa. Kukaan meistä ei valitse syntyvänsä maahan, jossa käydään sotaa tai perheeseen, jossa vanhempi lyö. Jos onni on potkaissut ja sattuu itse elämään rauhallisten tähtien alla, on kiitollisuuteen todella aihetta.

Terveys. Olen flunssassa silloin tällöin ja stressaantuneena poden päänsärkyä. Sairastan siis melko vähän, mutta terveyden menettäminen on silti yksi suurimpia pelkojani. Jo pienikin kipu  tai lyhyt flunssa alkaa rajoittaa elämää huomattavasti, tehden selväksi, että lopulta kaikki tekemiseni on kehon toimintakyvystä kiinni. Vaikka oman terveyden eteen on mahdollista tehdä paljon, voi vakava sairaus iskeä kehen tahansa. Terveestä kehosta on siis syytä olla kiitollinen.



Omassa elämässäni on siis lukuisia asioita, joista voin olla kiitollinen ja ehkä siksi saan kiitollisuusharjoituksista apua koettuun maailmantuskaan. Ajattelen, että elämä on pitkälti onnenkantamoisten ja sattuman kauppaa ja saamapuolella ollessa on kiitollisuuteen aihetta. Mietin kuitenkin, että olisiko kiitollisuudesta apua, jos menettäisin tämän kaiken? Jos sairastuisin ja jäisin yksin tai päätyisin väkivaltaiseen parisuhteeseen.

Näitä miettiessä on helppo ymmärtää ihmisiä, jotka ovat katkeria ja joiden mielestä kiitollisuus on tyhjää hömppää. Toisaalta kiitollisimmat ihmiset, joita olen tavannut, ovat kärsineet ja menettäneet paljon.  Onkohan se niin, että syvissä vesissä uiminen joko opettaa arvostamaan elämää todella tai katkeroittaa syvästi?

Mikä antoi sinulle tänään aihetta kiitollisuuteen vai antoiko mikään?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäpä tuumaat?