lauantai 29. heinäkuuta 2017

Onnistunut kesäloma ilman odotuksia



Kesäloma lähenee loppuaan ja maanantaina alkaa taas arki.

Ainakin melkein, sillä muu perhe jatkaa vielä lomailuaan. Hyvä niin, sillä aamuisin kiireessä säheltäminen on ehdottomasti arjen kestoinhokkini. En kestä sitä pukemaan maanittelua ja myöhässä olemista, joka ikinen aamu. Nyt saan vielä reilun viikon verran hipsiä töihin muiden nukkuessa ja totutella arkirytmiin rauhassa, luksusta.



Näin loman loppuessa sitä miettii, että millainen loma tuli vietettyä. Onko loma ollut hyvä ja rentouttava? Olenko latautunut ja virkistynyt?

Kyllä, mutta vähän yllättävällä tavalla.

Olen reissannut kotimaassa ja tavannut ystäviä. Olen istunut aamukahvin ääressä pari tuntia ikkunasta tuijotellen. Lisäksi olen retkeillyt, joogannut ja katsonut elokuvia. Yhden viikon lomasta vietin perheen kanssa Kööpenhaminassa pyöräillen. Loma on siis koostunut pitkälti niistä asioista, joista tulen hyvälle tuulelle.



Monia asioita olen myös jättänyt tekemättä. Siivonnut aika laiskanpuoleisesti ja antanut rikkaruohojen villiintyä. Alennusmyynnit passasin ja terassinlaudat odottavat uutta maalia edelleen. Vaan väliäkö sillä.

Samaan aikaan olen todennut, ettei omaa elämää voi laittaa offline-tilaan, vaikka työpäivistä saakin breikin. Mieltä painavat asiat, painavat mieltä lomallakin ja lapsiperheessä huollettavaa riittää koko porukan ollessa kotona. Akut eivät siis jatkuvasti lataudu.



Lomaan liittyy usein paljon toiveita ja odotuksia. Eikä siinä mitään, asioiden odottaminen ja haaveiluhan on ihanaa. Tutkimusten mukaan ihmiset ovat jopa onnellisempia lomaa odottaessaan, kuin oikeasti lomaillessaan.

Toiveet ja odotukset ovat kyllä välillä vähän kohtuuttomia. Halutaan rentoutua, mutta samalla pitäisi kokea mitä ihmeellisimpiä asioita. Halutaan levätä, mutta samalla kotona on lista askareista, jotka täytyy loman aikana saada tehdyksi.

Näihin paradokseihin olen kompastunut myös itse, kerran jos toisenkin.



Tällä kesälomalla päätin kuitenkin toimia toisin. Jätin tehtävälistan laatimatta ja suunnittelin asioita etukäteen vain vähän. Itselleni epätyypillisesti, annoin virran viedä ja tein mitä milloinkin sattui huvittamaan. En mitään järisyttävää vaan pieniä asioita, kuten kahvin juomista illalla ja aamukymmeneen nukkumista.

Ja tiedättekö mitä? Olo on rento ja levännyt ilman, että siihen aktiivisesti pyrin.



Omilla odotuksilla ja toiveilla on merkitystä siihen, miten asiat koemme. Jos olisin odottanut unelmien kesälomaa tai olisin buukannut päivät täyteen kaikkea kivaa tekemistä, mitä en arkisin ehdi tehdä, niin olisin nyt hyvin eri fiiliksillä. Sen sijaan pienet tai lähes olemattomat odotukset tarjosivat tilaa niille asioille, joita oikeasti nyt eniten kaipasin. Asioille, jotka oikeasti tekivät minut iloiseksi. Samalla hyväksyen sen, että lomallakin on huonoja päiviä.

Välillä sitä pääsee kaipaamaansa lopputulokseen, kun ei odota mitään. Ihan vaan ympäriinsä luuhailemalla.





sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

3 vinkkiä Kööpenhaminaan



Terveisiä Kööpenhaminasta!

Olemme lomailleet täällä kohta viikon verran ja tehneet niitä asioita, joita matkaoppaat ja blogit Köpiksestä hehkuttavat eli syöneet, juoneet ja pyöräilleet. 

Muutama seikka on kuitenkin yllättänyt reissaajat. Niinpä jaan nyt teille, hyvät lukijat, kolme sellaista vinkkiä Kööpenhaminaan, joista olisin itse hyötynyt. 


Kööpenhamina sijaitsee Itämeren, ei Välimeren, rannikolla. Merituuli voi vihmoa pohjoisesta ja vettä sataa kuin saavista. Sellaisena koleana päivänä on ikävä muistella sitä hetkeä, kun päätti ripustaa takkinsa eteisen naulakkoon, sinne lasten takkien viereen, odottamaan kotiinpaluuta. Miettien vielä ääneen, että hei, kesälomallehan sitä ollaan lähdössä! Suosittelen siis lämpimästi pakkaamaan matkalaukkuun suomalaisten kansallisasun eli tuulipuvun myös heinäkuussa.

Iho voi palaa pilviselläkin säällä. Navakka tuuli ja puolipilvinen taivas, eivät tarkoita sitä, että olet auringon UV-säteiltä turvassa. Tämänhän suurin osa ihmisistä varmaan tietääkin, mutta ihan vaan muistutuksena. Kun pyöräilee koko päivän tukka tuulessa hulmuten, ilman aurinkorasvaa, niin illalla sitä voi huomata, kuinka koko porukka on vaihtanut väriä kalvakan valkeasta trendikkääseen ravun punaiseen. Hölvää siis aurinkorasvaa, vaikka aurinko ei paistaisikaan.

Tanskalaisten kotien avaimet näyttävät hämäävästi pyörän avaimilta. Tämä on erityisen tärkeä huomio, mikäli olet vuokrannut airbnb- kämpän ja saanut vain yhden (1) kappaleen avaimia asuntoosi. Pyörän avaimen sinnikäs sovittaminen asunnon oveen saattaa herättää hilpeyttä tanskalaisnaapureissa, mutta ei ole kovinkaan hauskaa samassa kämpässä majoittuvista perheenjäsenistä.

1.kodinavain Suomessa 2. vuokrapyörän avain 3.kodinavain Tanskassa

Tiedoksi siltä varalta, että tämä inhimillinen erehdys sattuu sinunkin kohdallesi, niin tanskalaiskotien ikkunoiden turvalukitukset on  näppärästi avattavissa leipäveitsellä. Murtautuminen on helpompaa, mikäli asuntosi sijaitsee katutasossa.

Lukuunottamatta näitä muutamia pieniä miinuksia, Köpis on oikein mainio lomakohde!









sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

8 vuodenaikaa: Keskiyönaurinko ja retki Näränkään


Oi kesäloma! Hitaita aamuja, leppoista olemista ilman suunnitelmia ja aikaa kirjoittaa. Kyllä kelpaa. Tässä postauksessa matkustetaan ajassa muutama viikko taakse päin, juhannustunnelmiin ja keskikesän paksuun pilvipeitteeseen.

Vietimme juhannuksen Kuusamon mummilassa ja juhannuspäivänä suuntasimme retkelle koko porukan voimin Etelä-Kuusamoon Närängän erämaatilalle. Teimme eväät, pakkasimme hyönteismyrkyt ja lähdimme matkaan heti aamusta. Lähdimme ajamaan 5-tietä Kajaanin suuntaan, josta käännyimme aina vain pienemmällä ja kapeammalle tielle kohti Venäjän rajaa. Epäuskon vallatessa alaa, muistuttelin itselleni, että erämaatila sijaitsee nimensä mukaisesti erämaassa ja niinhän se sijaitsi.


Närängänvaaran lähimmälle pysäköintipaikalle ajaa Kuusamon keskustasta noin tunnin, josta matkaa erämaatilalle on polkua pitkin kilometrin verran. Alueella on kaksi rengasreittiä, joista päätimme kulkea lyhyemmän, eli kolmen kilometrin mittaisen Vaaranpolun.





Reitti pysäköintipaikalta erämaatilalle oli tasoitettua polkua, jota lastenkin oli helppo kulkea. Tosin kilometrin matka oli käytännössä jatkuvaa nousua, vaaran laelle kun olimme menossa. Valituksen määrä pysyi kuitenkin kohtuullisena, sillä reitillä oli paljon ihmeteltävää.

Metsä oli lähes koskematonta. Lahonneita, kaatuneita puita, solisevia puroja ja hillan kukkia sekä alkukesän vaaleanvihreitä lehtiä kaikkialla, minne sattui katsomaan. 


Noin kilometrin kävelyn jälkeen saavuimme itse tilalle. Vehreällä ylängöllä sijaitsevat rakennukset on rakennettu uudelleen 1940- ja 50-luvuilla, mutta Näränkävaaralaisten historia yltää aina 1800-luvulle saakka. Paikan päällä oli tilan historiasta kertova avoin näyttely ja myös luontopolun varrella oli tietoiskuja ihmisten elämästä entisaikaan. Näränkäläiset ovat eläneet täysin omavaraistaloudessa keskellä korpea, lampaita ja lehmiä paimentaen. 



Paikan menneisyyteen tutustuessa yritin kuvitella, millaista arki näissä olosuhteissa on ollut. Tällaisen eineksiä mikrossa lämmittävän cityjäniksen on kuitenkin mahdotonta käsittää, millaista olisi elämä, jossa mikään ei tule itsestään.  

Askeettista elämää tilalla olisi kuitenkin mahdollisuus kokeilla. Tilan nimittäin omistaa nykyään Metsähallitus ja paikkaan voi hakea kesäisin lammaspaimeneksi aina viikoksi kerrallaan. Itselleni loma lammaspaimenena kuulostaa vielä hieman liian vaivalloiselta, mutta innokkaita lähtijöitä on paljon. Hakijoita Närängälle oli tänä vuonna yli 300.





Lammaspaimenta emme retkellä nähneet, mutta lampaita ihailimme pitkän tovin. Vaaranpolku jatkui erämaatilalta kahden näköalapaikan kautta kohti parkkipaikkaa. Polku kuitenkin muuttui huomattavasti vaikeakulkuisemmaksi. Kun kipittelin lasten kanssa lenkkareilla polkua, pomppien juurien, kivien ja lätäköden yli, ajattelin mielessäni, että onneksi mennään alamäkeen. Toiseen suuntaan kulkiessa lasten tsemppaaminen olisi ollut mahdotonta.

 





Vaativasta polusta huolimatta rengasreitti kannattaa kiertää, sillä maisemat ja luonto ovat jotain aivan käsittämätöntä. Kirkkokallion näköalapaikalta näkee pitkälle itänaapurin puolelle ja Yheksänsylenkalliolla edessä avautuvat Kuusamon lukuisat järvet. 

Mielenkiintoinen pysähdyspaikka reitin varrella on myös vanha, kelottunut honka, karsikkopuu Niko. Kelon kylkeen on kaiverrettu vuosiluku 1876. Tarinan mukaan näränkäläiset olivat tuolloin sopineet karhun kanssa, että he antavat karhun elää rauhassa ja karhu jättää näränkäläisten lehmät syömättä. Legendan mukaan sopimus on pitänyt.

Lampaat ovat sitten eri juttu.



Kokonaisuudessaan kolmen kilometrin mittainen Vaaranpolku on hyvä päiväretkikohde. Lyhyestä kilometrimäärästä huolimatta maasto on sen verran haastavaa, että pienten lasten kanssa kannattaa reittiä harkita ja ainakin varustautua vaelluskengin. Reitti oli meidän seurueen pienempien retkeilijöiden sietokyvyn ylärajalla, mutta lapset yllättivät ja jaksoivat reippaasti yli odotusten. Hyvät eväät, lampaat ja mummin seura pelastivat paljon.