sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

8 vuodenaikaa: Keskiyönaurinko ja retki Näränkään


Oi kesäloma! Hitaita aamuja, leppoista olemista ilman suunnitelmia ja aikaa kirjoittaa. Kyllä kelpaa. Tässä postauksessa matkustetaan ajassa muutama viikko taakse päin, juhannustunnelmiin ja keskikesän paksuun pilvipeitteeseen.

Vietimme juhannuksen Kuusamon mummilassa ja juhannuspäivänä suuntasimme retkelle koko porukan voimin Etelä-Kuusamoon Närängän erämaatilalle. Teimme eväät, pakkasimme hyönteismyrkyt ja lähdimme matkaan heti aamusta. Lähdimme ajamaan 5-tietä Kajaanin suuntaan, josta käännyimme aina vain pienemmällä ja kapeammalle tielle kohti Venäjän rajaa. Epäuskon vallatessa alaa, muistuttelin itselleni, että erämaatila sijaitsee nimensä mukaisesti erämaassa ja niinhän se sijaitsi.


Närängänvaaran lähimmälle pysäköintipaikalle ajaa Kuusamon keskustasta noin tunnin, josta matkaa erämaatilalle on polkua pitkin kilometrin verran. Alueella on kaksi rengasreittiä, joista päätimme kulkea lyhyemmän, eli kolmen kilometrin mittaisen Vaaranpolun.





Reitti pysäköintipaikalta erämaatilalle oli tasoitettua polkua, jota lastenkin oli helppo kulkea. Tosin kilometrin matka oli käytännössä jatkuvaa nousua, vaaran laelle kun olimme menossa. Valituksen määrä pysyi kuitenkin kohtuullisena, sillä reitillä oli paljon ihmeteltävää.

Metsä oli lähes koskematonta. Lahonneita, kaatuneita puita, solisevia puroja ja hillan kukkia sekä alkukesän vaaleanvihreitä lehtiä kaikkialla, minne sattui katsomaan. 


Noin kilometrin kävelyn jälkeen saavuimme itse tilalle. Vehreällä ylängöllä sijaitsevat rakennukset on rakennettu uudelleen 1940- ja 50-luvuilla, mutta Näränkävaaralaisten historia yltää aina 1800-luvulle saakka. Paikan päällä oli tilan historiasta kertova avoin näyttely ja myös luontopolun varrella oli tietoiskuja ihmisten elämästä entisaikaan. Näränkäläiset ovat eläneet täysin omavaraistaloudessa keskellä korpea, lampaita ja lehmiä paimentaen. 



Paikan menneisyyteen tutustuessa yritin kuvitella, millaista arki näissä olosuhteissa on ollut. Tällaisen eineksiä mikrossa lämmittävän cityjäniksen on kuitenkin mahdotonta käsittää, millaista olisi elämä, jossa mikään ei tule itsestään.  

Askeettista elämää tilalla olisi kuitenkin mahdollisuus kokeilla. Tilan nimittäin omistaa nykyään Metsähallitus ja paikkaan voi hakea kesäisin lammaspaimeneksi aina viikoksi kerrallaan. Itselleni loma lammaspaimenena kuulostaa vielä hieman liian vaivalloiselta, mutta innokkaita lähtijöitä on paljon. Hakijoita Närängälle oli tänä vuonna yli 300.





Lammaspaimenta emme retkellä nähneet, mutta lampaita ihailimme pitkän tovin. Vaaranpolku jatkui erämaatilalta kahden näköalapaikan kautta kohti parkkipaikkaa. Polku kuitenkin muuttui huomattavasti vaikeakulkuisemmaksi. Kun kipittelin lasten kanssa lenkkareilla polkua, pomppien juurien, kivien ja lätäköden yli, ajattelin mielessäni, että onneksi mennään alamäkeen. Toiseen suuntaan kulkiessa lasten tsemppaaminen olisi ollut mahdotonta.

 





Vaativasta polusta huolimatta rengasreitti kannattaa kiertää, sillä maisemat ja luonto ovat jotain aivan käsittämätöntä. Kirkkokallion näköalapaikalta näkee pitkälle itänaapurin puolelle ja Yheksänsylenkalliolla edessä avautuvat Kuusamon lukuisat järvet. 

Mielenkiintoinen pysähdyspaikka reitin varrella on myös vanha, kelottunut honka, karsikkopuu Niko. Kelon kylkeen on kaiverrettu vuosiluku 1876. Tarinan mukaan näränkäläiset olivat tuolloin sopineet karhun kanssa, että he antavat karhun elää rauhassa ja karhu jättää näränkäläisten lehmät syömättä. Legendan mukaan sopimus on pitänyt.

Lampaat ovat sitten eri juttu.



Kokonaisuudessaan kolmen kilometrin mittainen Vaaranpolku on hyvä päiväretkikohde. Lyhyestä kilometrimäärästä huolimatta maasto on sen verran haastavaa, että pienten lasten kanssa kannattaa reittiä harkita ja ainakin varustautua vaelluskengin. Reitti oli meidän seurueen pienempien retkeilijöiden sietokyvyn ylärajalla, mutta lapset yllättivät ja jaksoivat reippaasti yli odotusten. Hyvät eväät, lampaat ja mummin seura pelastivat paljon. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäpä tuumaat?