maanantai 12. maaliskuuta 2018

Ajatuksia tasa-arvokasvatuksesta


Minulla on kaksi lasta. Seitsemänvuotias tytär ja neljävuotias poika. Ihania lapsia, sellaisia välittömiä ja iloisia, kuten lapset yleensä ovat. Sellaisia, jotka halaavat, riitelevät, antavat anteeksi ja neuvottelevat. Ihmettelevät ja pohtivat maailman menoa loputtomasti. Siis kertakaikkiaan mahtavia muksuja.

Lasten kasvattaminen on kuitenkin ehkä vaikein asia elämässäni tällä hetkellä. Vanhemmuus on täynnä jaloja ajatuksia, jotka ovat karisseet matkan varrella vähemmäksi yksi toisensa jälkeen. Usein minulla on näkemyksiä, mitä haluaisin lapsille opettaa, mutta käytännössä ei ole hajuakaan miten. Silloinkin kun periaatteessa tietäisin keinot, ei aina ole taitoa ja vaikka joskus olisikin taitoa, pääsee lopputulos silti yllättämään. Turhauttavan usein joudun palaamaan takaisin lähtöruutuun.

Varsinkin arvo- ja asennekasvatus on vaikeaa. Lapset imevät vaikutteita ympäristöstä jatkuvasti. Ostin ekaluokkalaiselle jouluna kirjan nimeltä Iltasatuja kapinallisille tytöille. Tarinoita sukupuolinormeja rikkovista tytöistä, jes! Nyt feministiäiti kasvattaa lapsiaan kohti tasa-arvoajattelua, myhäilin. 

Niinpä luin iltaisin lapsille tarinoita mahtavista tytöistä. Kertomuksia eri aikakausien naisista, jotka ovat kulkeneet ylpeästi omaa tietään. Lapset kuuntelivat mielenkiinnolla ja kävimme monta hyvää pohdintaa satujen lomassa. Hetken jo luulin onnistuneeni.

Eräänä iltana neljävee alkoi kuitenkin sinnikkäästi inttää tarinan päähenkilön olevan oikeasti poika. Seurasi kiivas väittely faktoista tarkan isosiskon kanssa ja lopulta vahvistin kertomuksen henkilön olevan nainen. Sama väittely toistui ilta toisensa perään. Ihmettelin hieman pojan käytöstä, mutta jatkoin tarinoiden lukemista. Lopulta neljävee karjui jo iltapalapöydässä, että "Sen kiljan nimi voi olla kapinalliset tytöt, MUTTA SEN ON KILJOITTANUT KAPINALLISET POJAT!"

Sillä sekunnilla ymmärsin, kuinka ääliömäisesti olinkaan toiminut. Poikariepu oli kuunnellut kiinnostuneena lukemattomia tarinoita rohkeista tytöistä, samaan aikaan odottaen juttua kapinallisesta pojasta, johon hänkin voisi samaistua. Lopulta ymmärtäen, että sellaista kertomusta ei olisi tulossa. Sydäntä raastaa vieläkin, kun ajattelen tuota hetkeä ja lannistunutta pientä poikaa.


Episodin jälkeen aloin miettiä miehistä kerrottavia tarinoita ylipäätään. Pojan syntymän jälkeen minulle on hiljalleen valjennut, kuinka kapea miehen rooli vielä tänäkin päivänä on, mutta vasta nyt havahduin esikuvien yksipuolisuuteen.

Siinä missä Disney-prinsessat ovat Frozenin, Meridan ja Waianan myötä päivitetty nykyaikaan, ovat fiktiiviset mieshahmot edelleen supersankareita, pelastajia tai naistarinan sivuhahmoja. Tästä runsauden sarvesta voi sitten valita samaistuuko väkivaltaisiin taistelijoihin, urotöitä suorittaviin sankareihin vai vähän hupsuihin taustahenkilöihin. Aika karua. Sillä yhtälailla kun tytöt ansaitsevat esikuvia pystyvistä naisista, on myös pojilla oikeus sukupuoliroolien raja-aitoja kaataviin idoleihin. Siihen, että voisi fanittaa satuhahmoa, joka vaikka kerran tarinan aikana itkisi. Ettei aina tarvitsisi olla vahva ja voimakas.

Haluan kovasti uskoa, että maailmamme jatkaa kulkuaan tasa-arvoisempaan suuntaan. Siihen, että tulevaisuudessa yhä useammalla on tilaa ja mahdollisuus kasvaa omaksi itsekseen ja siihen, että jonain päivänä normatiiviset odotukset ovat huomattavasti hälvenneet.

Elättelen myös toivoa, että kasvatustehtäväni helpottuisi ja tarinoiden hahmot monipuolistuisivat. Miten mahtavaa olisikaan lukea lapsille iltasatuja rohkeista ihmisistä, jotka ovat omalta osaltaan muuttaneet maailmaa tasa-arvoisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Katsoa elokuvissa sankaritarinoita, joiden päähenkilöt kulkevat omaa polkuaan, olivat he sitten identiteetiltään tyttöjä, poikia tai jotain muuta.

Sitä odotellessa joudun kuitenkin palaamaan takaisin lähtöruutuun ja muuttamaan iltasatukäytäntöä. Tasapuolisuuden nimissä on kerrottava kaksi kapinallistarinaa, yksi tytöstä ja toinen pojasta. Jälkimmäiseen otetaan kiitollisena ideoita vastaan.


2 kommenttia:

  1. Yes! Hieno oivallus! t.- sama -

    VastaaPoista
  2. Kiitos, minustakin oli hyvä ja tarpeellinen oivallus.

    VastaaPoista

Mitäpä tuumaat?