Panda käy salilla

Entinen joogaopettajani kuvasi, että joogatunneilla käy kahta ihmistyyppiä: sotureita ja pandoja. Soturit ovat niitä ihmisiä, jotka venyvät asanoissa kohti ääretöntä ja sen yli. He eivätkä välitä vaikka sattuu ja jalat tärisee. Mitä enemmän tuntuu, sen parempi. Pandat puolestaan nauttivat rauhallisesta tekemisestä. Asanaan asettuminen ottaa aikansa ja ensimmäisen epämukavan tuntemuksen jälkeen he pakittavat äkkiä takaisin kehon mukavuusalueelle. Editystä tapahtuu kyllä pandoillakin, mutta hitaasti. Kuulun ehdottomasti jälkimmäiseen ryhmään. Joogaharjoitukseni on pääsääntöisesti yinjoogaa, jossa pysähdytään asanasta toiseen ja otetaan aika iisisti.

Joogatunneilla pandana oleminen on ok. Nyt olen kuitenkin päättänyt antaa kuntosaliharjoittelulle mahdollisuuden ja pandan luonne haraa vastaan. Ongelmani on se, että salitreeni ei tunnu kivalta.   Ajattelen, että liikunnasta tulisi nauttia ja olen onnettoman huono suorittamaan hampaat irvessä yhtään mitään. Lisäksi kilpailuviettini on lähes olematon, mikä ei tee motivoitumisesta ainakaan yhtään helpompaa.

Kuva: Pinterest

Salikortin hankintaan päädyin käytännön syistä. Kuusvee käy sirkuskoulussa kerran viikossa ja kuntosali sijaitsee samassa rakennuksessa sirkuskoulun kanssa. Kyse on siis ajankäytön optimoinnista. En myöskään, lukuisista aikomuksistani huolimatta, ole onnistunut luomaan kotiin jumpparutiinia (paitsi jos jumppainnostus viikkoa ennen kesälomaa lasketaan rutiiniksi). Ajankäytön ja logistiikan optimoinnin lisäksi työnantajani tarjoaa tyky-kortin, jolla kuukausimaksu hoituu suurimman osan vuodesta. Suhdanteet salilla käymiseen ovat siis kaikin puolin suotuisat.

Ainoastaan ajatus salilla käymisestä on ollut epämiellyttävä, monestakin syystä. Ensinnäkään en viihdy ryhmäliikuntatunneilla. Yhteisjumpissa päällimmäinen fiilis on hätä mukana pysymisestä ja siitä, mitä on luvassa. Hyvin harvoin "jaksaa, jaksaa"-huudot tsemppaavat vaan päinvastoin lisäävät ahdistusta ja tuskanhikeä. Toisekseen, olen ulkoliikkuja. Rakastan kävelyä, pyöräilyä, lenkkeilyä ja teen mielelläni lumitöitä, mutta huhkiminen sisätiloissa erilaisissa pömpeleissä ei kuulosta houkuttelevalta.

Tätä puuhaa rakastan.

Niinpä lykkäsin kortin hankintaa erinäisillä tekosyillä parin kuukauden ajan ja kun lopulta salille pääsin tajusin, että eihän mulla ole hajuakaan miten niitä pömpeleitä käytetään. Aiemmasta salikäynnistä oli vierähtänyt kymmenen vuotta ja laitteet olivat vähän muuttuneet. Sain myös saliohjelman. Vastasin netissä kattavaan kolmen osion kyselyyn, jonka jälkeen wellnesstililleni tupsahti treeniohjelma kovilla painoilla, kolme kertaa viikossa. Meinasi loppua tämän pandan harrastus siihen paikkaan. Ei ehkä ihan validi kysely.

En kuitenkaan antanut periksi vaan ostin personal trainer käynnin. Ennen tapaamista tein selväksi, että tavoitteenani ei ole painon pudottaminen ja salilla aion käydä kerran viikossa. Pt teki uuden saliohjelman, joka käytiin yhdessä läpi laite laitteelta. Tämä on asia, jota ehdottomasti suosittelen kaikille kaltaisilleni aloittelijoille. Oli mahtavaa, kun sai kysyä kaikki penkkien säädöstä liikeratoihin ja linjauksiin.

Yksi ongelma pt:n tekemässä ohjelmassa kuitenkin oli, nimittäin painot. Pt ei kovasta yrityksestään huolimatta ymmärtänyt sitä, mikä tämän pandan motivaation tappaa: liian kova treeni. Pt katsoi ohjelmaan painot, joilla jaksoin juuri ja juuri tehdä sarjan viimeiset toistot. Että tulee niitä tuloksia. Tein näillä painoilla treenin kerran ja sen jälkeen sainkin motivoida itseäni salille uudelleen kuukauden. Niin hyvä olo siitä treenistä tuli...

Kuitenkin muutama viikko sitten, eräs sunnuntaiaamu, hilpaisin salille ja päätin tehdä itselle sopivan treenin pienemmillä painoilla. Sali oli lähes autio ja punttaaminen sujui niin hyvin kuin se tällaisessa pandamoodissa voi sujua. Tällä viikolla jopa nostin (!) painoja. Megasaavutus sanon minä!