Self-help kirjallisuuden helmi: Kuinka olla piittamatta p*skaakaan

Ärsyttääkö self-help-kirjallisuus?

Minua ärsyttää, mutta siitä huolimatta kulutan sitä melko paljon. Ihmisen toiminta, sen taustalla vaikuttavat motiivit ja toiminnan muutos kiinnostavat minua suunnattomasti ja tähän janoon itsehoito-oppaat tarjoavat ajatuksia ja näkökulmia. 

Itsehoito-oppaiden idea on mielestäni hyvä: Ihmisellä on vastuu valinnoistaan ja hyvinvoinnistaan. Aina on asioita, joita voimme tehdä ja valita ja pääsääntöisesti aktiivinen ote omiin valintoihin lisää tyytyväisyyttä elämään. Self-help kulttuurin ongelma vain on, että se tuntuu olettavan kaiken, siis aivan kaiken, olevan pelkästään itsestä kiinni. Niinpä monissa opuksissa luetellaan liuta helpon kuuloisia ratkaisuja, jotka vain pitäisi ottaa käyttöön ja pim - elämäsi on parempaa! Kukaan ei kerro, että mitäs sitten jos ei jaksa tai pysty?

Maailma on täynnä ratkaisuja ja yleensä ihmiset kyllä tietävät, mitä heidän tulisi tehdä. Olennaisempi ja huomattavasti vaikeammin vastattava kysymys on, että miksi he eivät tee niinkuin tietävät parhaaksi? Tämä ohitetaan monissa itsehoito-oppaissa täysin. Toki kirjoissa on tarjolla erilaisia menetelmiä ja työkaluja esitellyn ratkaisun toteuttamiseksi, mutta väitän, että hienoinkaan metodi ei tuo mukanaan todellista muutosta, jos ihminen ei ole valmis kääntämään katsetta sisäänpäin edes hetkeksi. 

Niinpä yllätyin iloisesti muutama päivä sitten, kuunnellessani äänikirjaa "Kuinka olla piittamatta p*skaakaan" (Mark Manson, 2018). Ei ärsyttänyt. Päinvastoin, nauroin välillä vedet silmissä  viiltävän osuville vertauskuville ja nyökyttelin myöntyvästi.

Pakkopositiivisuuden, supersuorittamisen ja valmiiden ratkaisujen sijaan Manson kehottaa panostamaan itsetuntemukseen, omien arvojen pohdintaan ja hyväksymään sen, että elämä on välillä aika hanurista, mutta viis siitä. Hän ei jaa viiden kohdan vinkkilistaa parempaan elämään vaan haastaa lukijan tarkastelemaan omaa toimintaa ja toiminnan motiiveja, siis toisin sanoen, olemaan rehellinen itselleen.

Kuten kirjan nimestäkin voi jo päätellä, kirjoitustyyli on ronski. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sanoma olisi kevyt. Manson on onnistunut kirjoittamaan auki jatkuvaa onnellisuutta tavoittelevan self-help kulttuurimme nurjat puolet, vaipumatta kuitenkaan synkistelyyn. Kirjaa kuunnellessa tulin pohtineeksi samoja teemoja merkityksellisyydestä, epäonnistumisesta ja keskinkertaisuudesta kuin monia kertoja aiemmin psykologisten tai filosofisten tekstien parissa. Nyt vain paljon viihdyttävimmissä merkeissä, sillä samat asiat oli ilmaistu kaljana ja makkarana. Suosittelen!