Terveisiä somelomalta

Sometaukoni päättyi eilen. Viimeiset kaksi viikkoa olen elänyt ilman Instagramia ja Facebookia, paria erikoistilannetta lukuunottamatta.

Ajatus breikistä heräsi, kun huomasin mieleni käyvän jatkuvilla kierroksilla. Päässä pöhisi sellainen tasainen surraus, jossa oli vaikea keskittyä tai olla läsnä. Tuntui kuin tekisi koko ajan hirveästi kaikkea, mutta tarkempi tarkastelu osoitti, etten oikeasti tehnyt kovinkaan montaa asiaa. Ainoastaan hilluin somessa kaikki ne  ajat, jolloin olisin vain voinut olla ja tehdä mitä huvittaa.

Havainto oli hämmentävä, sillä en ole koskaan kokenut somen olevan kovin merkityksellinen osa elämääni. En kuvaa jokaista ruoka-annostani tai ystävien kanssa vietettyä iltaa, saati valitse käyntikohteitani niiden kuvauksellisuuden suhteen. Kuitenkin selatessani jatkuvasti puhelimen ruudulta hetkiä ihmisten elämistä, joista osaa en edes henkilökohtaisesti tunne, oli myönnettävä, että some vei merkittävän osan ajastani ja ehkä myös energiastani.

Päätin siis kokeilla ja katsoa, millaisia vaikutuksia somepaastolla olisi elämääni.

Äkkiseltään tauon aloittaminen oli melko vaikeaa. Meinasin päätyä selaamaan somefeediä vahingossa lukuisia kertoja. Tottumuksesta, nähkääs (ja ihan vähän ehkä riippuvuudestakin).

Hyvin pian päähän tuntui kuitenkin tulevan lisää tilaa. Sellaista väljyyttä, jossa ajatukset voivat virrata kiireettä alusta loppuun. Aiemmin tästä tilasta olivat ajatusteni kanssa kilpailleet tutun tuttujen lomadiat, ruokailut ja lemmikit. Nyt tuli jopa tylsiä hetkiä.

Tylsät hetket olivat aluksi ihan mukavia. Muistutus siitä, kuinka paljon vapaata aikaa päivään mahtuukaan. Huvittavaa kuitenkin oli, että loppua kohden aloin täyttämään näitä tyhjiä hetkiä uudelleen. Nyt vain selasin alituiseen sääennustetta ja vauva.fi- keskustelupalstan sisältöä.  Että molempi pahempi kai.

Toinen merkittävä muutos oli keskeytysten väheneminen. Muutama vuosi sitten muistan lukeneeni naureskellen otsikon, jossa nykyihmisen keskittymiskykyä verrattiin kultakalan tasoon. Vaikka otsikon väittämä varmasti huttua olikin, niin ennen somepaastoa katsoin luuriani vähintään kerran, pahimmillaan kymmeniä kertoja tunnissa.

Tauon aikana havainnollistui, kuinka harvoin oikeasti keskityn yhtäjaksoisesti esimerkiksi ruuanlaittoon. Otan kyllä mindfulnesshetkiä päivittäin, mutta muutoin keskeytän itse oman toimintani alinomaa. Katsomalla vain yhden pikkujutun, tulen pirstaloineeksi päivääni yllättävän paljon. Elämäntilanteessa, jossa tulee keskeytetyksi muutenkin jatkuvasti lasten toimesta, tällainen oman toiminnan sabotoiminen tuntuu ihan älyttömältä.

Se mitä somesta selvästi kaipasin, oli kavereiden kuulumiset. Suurin osa ystävistäni asuu muilla paikkakunnilla ja vaikka pidämme monien kanssa yhteyttä muutenkin, mahdollistaa some arkipäiväisten asioiden jakamisen ihan eri tavalla.  Ei kukaan soita uudesta mekosta tai mukavasta uintireissusta, mutta sosiaalisessa mediassa nämä asiat on helppo jakaa.

Mitään somevastustajaa minusta ei siis tauon aikana tullut. Jatkossa aion kuitenkin keskittää somen käytön selkeämmin tiettyihin ajankohtiin. Avaan sosiaalisen median kerran tai kaksi päivässä ja vietän siellä ajallisesti enintään tunnin. En myöskään kaiva luuria esiin jokaisen tyhjän hetken iskiessä vaan tylsistyn rohkeasti.




Kuva: Petri Puuronen