Kiitos elämä kuluneesta vuodesta!
Se on ollut kutkuttava ja jännittävä, tuonut mukanaan paljon uutta. Siihen kuulunut naurua, josta ei tahdo tulla loppua ja rakkautta, jonka ääressä sydän meinaa haljeta. Niitä hyviä hetkiä.
Se on ollut välillä myös tukahduttavan tylsää ja yksitoikkoista. Sellaista harmaata arkea, joka on juuri niin ankeaa miltä kuulostaa. Tasaista, mutta turruttavaa.
Monilta osin kulunut vuosi on ollut hyvin raskas. Olen luopunut, surrut ja hakannut päätä seinään. Itkenyt vuolaasti myöhään yöhön vain aloittaakseni heti aamulla uudestaan. Olen tuntenut epäonnistuneeni perusteellisesti ja odottanut kipeästi parempia päiviä.
Kuluneen vuoden aikana olen tuntenut sellaista vihaa ja raivoa, mitä en tiennyt itsessäni olevan ja saanut myös tähänastisen elämän suurimman raivarin. Ei hyviä hetkiä, ei ollenkaan.
Kuluneen vuoden aikana olen tuntenut sellaista vihaa ja raivoa, mitä en tiennyt itsessäni olevan ja saanut myös tähänastisen elämän suurimman raivarin. Ei hyviä hetkiä, ei ollenkaan.
On vaikea arvioida kumpia hetkiä on ollut määrällisesti enemmän, myönteisiä vai kielteisiä. Jälkimmäiset ovat kuitenkin painaneet paljon. Vuoden aikana kohdatut vaikeudet ovat pysäyttäneet ja lastanneet selkään sellaisen taakan, että olen pelännyt musertuvani sen alle. Välillä pelkään vieläkin.
Kiitos silti.
En voi sanoa vaikeuksien tehneen minusta vahvempaa ihmistä, mutta jotain olen oppinut. Ainakin sen, että vaikeina aikoina voi kyllä kasvaa ihmisenä, mutta tuo kasvu ei ole kaunista tai helppoa. Usein se on huutoitkua räkä poskella ja unettomia öitä, tuskaisen hidasta ja vain harvoin suoraviivaista. Kasvulla ei myöskään ole päätepysäkkiä, jonka jälkeen kaikki tulevat vastoinkäymiset olisivat helpompia.
Vuoden aikana olen ollut heikko ja haavoittuvainen. Samalla olen todennut kuinka kullanarvoisia ovatkaan ne ihmiset, jotka kysyvät kuulumisia ja ovat valmiita kuulemaan rehellisen vastauksen. Läsnäolevat ystävät, jotka palauttavat maan pinnalle ja muistuttavat, ettei tarvitse pärjätä yksin. Kaatavat lasiin lisää viiniä ja kertovat sen jälkeen myös omasta kivustaan.
Ne, jotka ymmärtävät, että vaikeudet eivät vie voittoon, sillä mitään maaliviivaa ei ole olemassa. On vain elämää, joka on toisinaan raskasta ja toisinaan kevyttä.
Tärkeintä on pysyä kyydissä.
Vuoden aikana olen ollut heikko ja haavoittuvainen. Samalla olen todennut kuinka kullanarvoisia ovatkaan ne ihmiset, jotka kysyvät kuulumisia ja ovat valmiita kuulemaan rehellisen vastauksen. Läsnäolevat ystävät, jotka palauttavat maan pinnalle ja muistuttavat, ettei tarvitse pärjätä yksin. Kaatavat lasiin lisää viiniä ja kertovat sen jälkeen myös omasta kivustaan.
Ne, jotka ymmärtävät, että vaikeudet eivät vie voittoon, sillä mitään maaliviivaa ei ole olemassa. On vain elämää, joka on toisinaan raskasta ja toisinaan kevyttä.
Tärkeintä on pysyä kyydissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäpä tuumaat?