Saako psykologi blogata?

Blogissa on ollut viime aikoina hiljaista ja edellisestä postauksesta on vierähtänyt liian kauan aikaa. Pahoittelen.  Syy hiljaiseloon on se, että olen ollut melko jumissa tämän bloggaus-asian kanssa. Olen yhä useammin huomannut ajattelevani, että eihän psykologi nyt oikeasti voi pitää tällasta blogia. 

Hetken ajan meinasin jo ostaa tämän ajatuksen ja lopettaa bloggaamisen, ennen kuin olin edes päässyt kunnolla vauhtiin. Onneksi silmiini osui kollegan postaus aiheesta ja siihen liittyvä keskustelu suljetussa ammattillisessa facebook-ryhmässä. Näiden myötä tuli toisiin ajatuksiin. 

Blogin kirjoittaminen psykologina ei välttämättä muiden alojen ihmisistä kuulosta ihmeelliseltä, mutta itse törmäsin useampiin ajatuksiin, jotka käskivät painamaan deleteä ja sulkemaan läppärin kannen.

1. Ammatillinen uskottavuus

Joskus muinoin luin psykologien keskustelupalstalta ajatuksia aiheesta ja kollegoiden suunnalta tuli vahva viesti, että henkilökohtaista blogia ei psykologi voi missään nimessä pitää.  Paitsi jos se on puhtaasti ammatillinen, tutkittuun tietoon pohjaava asiantuntijablogi. Muuten menee uskottavuus.
Vaan voisiko joku kertoa, mistä se psykologin uskottavuus oikein koostuu? 

2. Neutraali ammattilainen

En ole varma,  onko tämä vaatimus todellinen niin ammattikunnan kuin asiakkaidenkaan suunnalta, mutta vahvana se psykologien keskuudessa elää. Ajatus siitä, että pitäisi olla tietynlainen, ollakseen hyvä psykologi. Tiedättekö, siis sellainen, joka pää kenossa nyökyttelee ja vähän hymisee oikeissa kohdissa. 

Mutta haluaisitko sinä käydä sellaisen ihmisen luona viikosta ja kuukaudesta toiseen? Nyökyttelyllä ja hymistelyllä, jota myös aktiiviseksi kuunteluksi kutsutaan, on paikkansa vuorovaikutuksessa, mutta olisiko sen psykologin  hyvä välillä jotain sanoakin? Olla joskus jopa jotain mieltä?

Psykologin työssä oma persoona on mitä keskeisin työväline. Neutraaliuden ei tarvitse tarkoittaa persoonan häivyttämistä ja sitä sillä tuskin on alun alkaen edes tarkoitettu. Äärimmilleen vietynä  neutraalius ikävä kyllä tukkii suun. Käy niin, ettei uskalla sanoa enää mitään oikein mihinkään ja ihan turhaan. Empatiaan ja hyvään, kunnioittavaan vuorovaikutukseen kykenevät hyvin monenlaiset ihmiset omilla, persoonallisilla tavoillaan.

3. Mitä jos asiakkaat lukevat blogia?

Se on hyvin mahdollista. Voi olla, että osa asiakkaista kokee asian epämiellyttävänä. Kyllähän omalla nimellään, omasta elämästään juttuja kirjoittava psykologi näyttäytyy inhimillisenä ihmisenä ja tämä voi joitain asiakkaita häiritä.

Saman kysymyksen eteen tullaan kuitenkin myös, jos psykologi käy festareilla, baareissa, leikkipuistossa tai lenkillä. On asiakkaita, jotka eivät missään nimessä halua törmätä psykologiinsa muussa ympäristössä eikä netti tee tähän poikkeusta. Netissä on kuitenkin se hyvä puoli, että jokainen voi valita millä sivuilla käy ja kenen blogia lukee. Leikkipuistossa valinta on hankalampaa.

Blogin pitäminen ja henkilökohtaisista asioista kirjoittaminen on aina asia, jota pitää miettiä. Kuinka paljon haluan itsestäni jakaa? Mihin otan kantaa ja mihin en?

Perustin blogin, koska väsyin lukemaan juttuja, joissa hyvinvointi oli mahdollista vain superihmisille. Sellaisia juttuja, joissa hyvinvointi on sitä, että ruokailut, liikunta ja lepo on suoritettava täydellisesti ja tadaa, olet hyvinvoiva!

Ajattelin, että blogi on minun vastalause jatkuvalle suorittamiselle ja kultaiselle ulkokuorelle. Halusin tarkastella hyvinvointia psykologin silmälasien takaa. Samalla tehdä näkyväksi sitä, että jokainen ihminen on keskinkertainen ja keskeneräinen jossain ja siitä huolimatta voi elää melko onnellista elämää.

Blogista tuli kuitenkin samantien rönsyilevä sillisalaatti monenlaisine aihepiireineen, mutta ainakin se on kirjoittajansa näköinen. Kirjoittajansa näköisenä se pysyy myös jatkossa.