perjantai 25. toukokuuta 2018

Pohjois-Norjan roadtrip




Aurinko häikäisi suoraan silmiin, kun tähyilin ikkunasta taivaalle. "Pysäytä!" kiljuin ja mies hiljensi läheiselle bussipysäkille. Olin juuri huomannut suuren linnun liitelevän taivaalla. Säntäsin ulos autosta ja  tiirailin kauemmas kaartelevaa lintua leveä hymy kasvoillani - se oli maakotka.

Olimme Enontekiöllä, matkalla kohti Suomen ja Norjan rajaa. Appiukolta lainatun dieselmaasturin peräkonttiin oli sullottu villapaitoja ja kestokassillinen kuivamuonaa. Muksut tuijottivat lastenohjelmia tabletista. Seuraavat neljä ja puoli päivää kiertelisimme Pohjois-Norjan jylhiä maisemia.

SKIBOTN

Lähes välittömästi rajanylityksen jälkeen kasvillisuus alkoi rehevöityä ja tunturit vaihtuivat korkeisiin vuoriin. Mutkittelimme kapeahkoa vuoristotietä alas ja hieman ennen Skibotnin kylää käännyimme hiekkatielle kohti majapaikkaa, Strandbun leirintäaluetta. Leuto tuuli puhalsi hiuksissa ja lapset kirmasivat t-paitasillaan leirintäalueen pihassa, kun kannoimme reppuja mökkiin. 

Skibotn (suom. Yykeänperä) sijaitsee Lyngenin vuonossa noin 50 kilometriä Kilpisjärveltä luoteeseen. Etäisyys Suomen Lappiin on lyhyt, mutta muutos maisemassa valtava. Lumihuippuisia vuoria näkyi silmänkantamattomiin ja kirkkaan sininen meri sekä tuuheat havupuut toivat tuulahduksen lämpimistä maista. Näkymä oli suoraan kuin matkanjärjestäjien mainoksista, mihin tahansa ilmansuuntaan katsoi.

Skibotn näytti olevan myös paikallisten silmissä suosittu lomakohde. Reilun 500 asukkaan kylässä on kolme leirintäaluetta, joista kaikki olivat täynnä norjan rekisterikilvin varustettuja asuntovaunuja, pienten puutarhamökkien kyljessä. Enkä ihmettele, kyllä täällä kelpaa lomailla. 

Skibotnissa on useita  vaellus- ja maastopyöräreittejä ja alue on ilmeisesti myös kalastajien  ja vapaa-laskijoiden suosiossa. Paikallisten mukaan monille hyville näköalapaikoille pääsee sulan maan aikana autollakin, kun vain suunnistaa keskustasta taustalla näkyvän vuoren suuntaan. Me ihastelimme vuoria rannalta käsin, lasten kerätessä simpukankuoria kotiinviemisiksi.







ALTA

Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa Skibotnista kohti Altaa. Ajoreittiä oli kehuttu yhdeksi Pohjois-Norjan hienoimmista, eikä suotta. Vasemmalla avautui  näkymä merelle ja vastarannan pieniin kalastajakyliin ja oikealla puolella kohosi jyrkkä vuorenseinämä vesiputouksineen.

Välillä tie kohosi jyrkkään nousuun ja kiikuimme lumihuippuisen vuoren päälle. Vatsan pohjaa kihelmöi, kun laskettelimme huipulta takaisin alas rannikolle. Toisinaan tie oikaisi vuoren läpi, jolloin ajoimme pimeässä tunnelissa useamman kilometrin. Ne olivat ehdottomasti reitin ahdistavimpia hetkiä, mutta säästivät matka-aikaa melkoisesti.

Osa tienpätkistä oli varustettu puomein ja varoituskyltein, sillä huonon kelin sattuessa tiet joudutaan sulkemaan. Varsinkin talvisaikaa lunta voi sataa hetkessä niin suuria määriä, että auraamattomilla teillä ajeleminen on hengenvaarallista. Nytkin säätiedotus varoitti maanvyöryistä, jotka huonolla tuurilla valuvat ajoväylälle ja katkaisevat matkanteon. Meidän onneksemme ajokeli oli mitä mainioin; aurinko paistoi ja tiet olivat sulat.

Tauko jossain Skibotn-Alta välillä. Kuva: Petri Puuronen
Ajoimme lukuisten pikkukylien halki, joissa eri väriset puutalot nököttivät vieri vieressä ja punaiset venevajat koristivat rantaa. Vajojen vieressä kolmion muotoisissa rakennelmissa kuivatettiin kalaa. Huomasimme yhden pikkukylän rannassa nuotiopaikan ja pysähdyimme evästauolle. Lahjoin lapset keksillä hiljaisiksi, istuin aloilleni ihailemaan maisemaa ja hengitin keuhkoihin meri-ilmaa. Termarikahvi ja kuivahko eväsleipä eivät ole tainneet koskaan maistua niin hyviltä.


Rehellisyyden nimissä on todettava, että parasta Altassa oli matka sinne. Hieman alle 20 000 asukkaan kaupunki ei ole tunnelman tai arkkitehtuurin osalta mikään helmi, mutta palveluita oli tarjolla selvästi muita pysähdyskohteitamme enemmän. Siinä missä Skibotnissa löysimme yhden kaupan ja kahvilan, oli Altassa valinnanvaraa. Yövyimme hotellissa, söimme ulkona ja tankkasimme auton loppuosuutta varten.

Kulinaristisessa mielessä Alta oli myönteinen yllätys. Ravintolavalikoimaa oli paikkakunnan kokoon nähden reilusti ja keskustan Du Verden Matbarissa ruoka oli todella maukasta, annokset sopivan kookkaita ja norjalaisittain kohtuuhintaisia. Pulitimme nelihenkisen perheen ruokailusta noin 60e ja kerrankin jokainen perheenjäsen oli tyytyväinen annokseensa. Erityiskehut ansaitsee ravintolan herkullinen vegelautanen.



Vaikka Altan kaupunki ei ensisilmäyksellä säväyttänytkään,  on alueella pitkä ja mielenkiintoinen historia. Alta tunnetaan vanhana kauppapaikkana ja siellä on säilynyt suurimmat kivikautiset kalliomaalaukset koko Pohjois-Euroopassa. Kalliomaalaukset ovat Unescon perintökohde ja niihin pääsee tutustumaan Alta-museon ulkoilmanäyttelyssä.  Vanhimpien kaiverrusten arvellaan olevan yli 7000 vuotta vanhoja. Kierroksella on pituutta kolme kilometriä ja se on mahdollista kiertää itsenäisesti audio-oppaan tai esitteen kanssa.

Arvatkaa mikä kaiverrus oli lasten lemppari?


KAUTOKEINO

Kuva: Petri Puuronen

"Käykää ehdottomasti Juhlsin hopeapajalla!" neuvottiin, kun kyselin vinkkejä reissua varten. Täytyy sanoa, että vierailu oli hämmentävin kokemus hetkeen.

Ensimmäisenä sisään astuessa pölähdimme keskelle koruseppien työpajaa. Hetken jo luulin erehtyneeni ovesta, mutta iloiset tervehdykset työnteon lomasta toivottivat meidät tervetulleiksi ja kävimme peremmälle. Pian selvisi, että kyseessä ei ollutkaan mikään pieni korumyymälä vaan pikemminkin galleria, lukuisine näyttelyineen.

Juhls`n hopeapajalla valmistetaan koruja saamelaista traditiota kunnioittaen ja siitä inspiraatiota ammentaen. Jokainen koru on tehty paikan päällä käsin, tarkkuudella ja yksityiskohtia vaalien. Myyjän mukaan monilla koruilla on saamelaisperinteessä koristautumisen lisäksi myös toinen merkitys, esimerkiksi näiden upeiden palloriipusten on uskottu suojaavan kantajaansa pahoilta hengiltä.

Olimme talon ainoat asiakkaat. Kiertelin rauhassa esineitä hypistellen, klassisen musiikin soidessa taustalla. Korujen lisäksi talolla oli esillä myös käsitöitä ja taidetta. Yhtäkkiä jostain kuului kovaäänistä määkimistä. Seurasi hetken hiljaisuus ja kunnes kuului uudelleen "määää". Kävelin äänen suuntaan ja huomasin katselevani ikkunan läpi suoraan lampaiden ja kanojen karjasuojaan.  Naurahdin hämmentyneenä. Eläinsuoja on rakennettu suoraan talon kylkeen ja takaseinä on tehty lasista, jolloin taiteen ja korujen parista voi siirtyä ihmettelemään eläinten puuhia.

Ihmettelyn määrä kasvoi, kun jatkoin kiertelyä. Saavuin huoneeseen, jossa seinillä riippui isoja paimentolaismattoja, pöydillä kultaisia koriste-eläimiä ja buddhapatsaita ja lisäksi huoneen kaareva katto oli vuorattu koristeellisilla peileillä. Tunnelma oli kuin itämaisella basaarilla. Teki mieli nipistää itseään, ihan varmuuden vuoksi. Olin tullut Afganistan-huoneeseen.

Kuva: Petri Puuronen

Etsin myyjän käsiini saadakseni vastauksia, miten ihmeessä näin kreisi paikka on luotu saamelaisuuden keskiöön, keskelle Norjan Lappia. Koko talossa jokainen nurkka näytti mietityltä aina viimeistä piirtoa myöten ja huoneesta toiseen vaeltaessa tuntui kuin olisi liikkunut maailmoiden välillä. 

Selvisi, että gallerian perustajat tanskalais-saksalainen pariskunta Frank ja Regina Juhls, olivat tavanneet Kautokeinossa 1950-luvulla. Kautokeino oli tuolloin melko eristyksissä oleva saamelaisyhteisö, jossa perinteinen elämäntapa eli vahvana. Pariskuntaa kiehtoi paikallinen paimentolaiselämä ja pikkuhiljaa he onnistuivat työllistämään itsensä hopeatöillä. Matkustellessaan maailmalla he törmäsivät afganistanilaiseen nomadikulttuuriin ja vaikuttuivat yhtäläisyyksistä näiden kahden kulttuurin välillä. Ikävä kyllä, sodan puhjettua Afganistaniin pariskunnan toive kulttuurin syvemmästä tutkimisesta kävi mahdottomaksi. Kuitenkin kunnioitukseksi sielunsiskoille ja -veljilleen he tahtoivat rakentaa yhden huoneen taloonsa Kautokeinoon, muistuttamaan koetusta yhteydestä.

Niinpä ylhäällä pohjoisessa ohikulkijan on mahdollista sukeltaa ihmemaahan, jossa maailmat kohtaavat ja estetiikka hellii silmiä. Absurdia ja avartavaa. 

Ah, minä niin rakastan Lappia!







PÄHKINÄNKUORESSA

Reitti: Rovaniemi-Kittilä- Skibotn-Alta-Kautokeino-Rovaniemi
Matka: 1266km
Parasta: maisemat
Pahinta: tunnelit
Must see: Skibotn satama, Alta-museo ja Juhls´n hopeapaja
Hox: Majoituskapasiteetti pienissä kylissä on rajallinen, varaa siis majoitus etukäteen.
Säästövinkki: Pakkaa eväät ja kuivamuonaa riittävästi mukaan.


3 kommenttia:

  1. Hieno kuvaus paikoista. Tunnelma välittyi ..sekä Lapin koukuttavuus
    . Mielikuvitusreissu tuli tehtyä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Pohjoisessa on kyllä upeaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, useamman kiinnostavan ja elävästi kirjoitetun jutun luin tässä aamutuimaan, kauniina syysaamuna kahvin kera. :) Pohjois-Norjasta haaveilen, ja jos pääsisi edes hetkeksi (tai pidemmäksi hetkeksi :D ) johonkin kylään tai kaupunkiin asumaan ja opiskelemaan . :)

    VastaaPoista

Mitäpä tuumaat?